Maria

Olen positiivisella asenteella varustettu sydänlähtöisesti työskentelevä ammattivalokuvaaja.

Intohimoni on auttaa ihmisiä näkemään heidän sisäinen ja ulkoinen kauneutensa sekä
saada heidät loistamaan kameran edessä.

Kuvaan henkilö- ja juhlakuvia miljöössä sekä toteutan myös yrityskuvauksia. Asuntokuvaukset kuvaan freelancerina Zentuvon kautta.

Autan ihmisiä voimaantumaan ja luon eheyttäviä hetkiä jossa valokuvattava saa tulla nähdyksi upeanana omana itsenään. Huomaan yksityiskohdat ja kauniit vivahteet, mikä takaa huolellisesti otetut valokuvat.

Opiskelen tunne- ja ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, mitä hyödynnän ihmisten auttamisessa ja eheyttävässä valokuvauksessa.

Työskentelen enimmäkseen Satakakunnan ja Pirkanmaan alueella. Olen myös valmis matkustamaan muuallekin valokuvaamaan.

Osaan löytää persoonallisuutesi parhaita puolia ja saan ne kuvissa esiin. Ennen kuvauksia autan valitsemaan kuvauspaikan tarpeittesi mukaan. Yhdessä suunnittelemme ja toteutamme juuri sinulle mieluiset valokuvat.

Valokuvaajana haluan ikuistaa asiakkaiden elämässä tärkeitä hetkiä ja tapahtumia. Haluan luoda lämpimän ja ihmisläheisen tunnelman kuvauspaikalla. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä tarpeitasi vastaava valokuvaus!

Olen positiivisella asenteella varustettu sydänlähtöisesti työskentelevä ammattivalokuvaaja.

Intohimoni on auttaa ihmisiä näkemään heidän sisäinen ja ulkoinen kauneutensa sekä
saada heidät loistamaan juuri sellaisena kuin he ovat.

Kuvaan henkilö- ja juhlakuvia miljöössä sekä toteutan myös yrityskuvauksia. Asuntokuvaukset kuvaan freelancerina Zentuvon kautta, aiemmin Etelä-Suomessa ja muutettuani Honkajoelle alueeni on Pohjois-Satakunta.

Autan ihmisiä voimaantumaan ja luon eheyttäviä hetkiä jossa valokuvattava saa tulla nähdyksi upeanana omana itsenään. Huomaan yksityiskohdat ja kauniit vivahteet, mikä takaa huolellisesti otetut valokuvat.

Opiskelen tunne- ja ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, mitä hyödynnän ihmisten auttamisessa sekä eheyttävässä valokuvauksessa. Minulta voi varata myös terapeuttista valokuvausta sekä lyhytterapia-aikoja.

Työskentelen valokuvaajana enimmäkseen Satakunnan ja Pirkanmaan alueella. Matkustan sovittaessa muuallekin valokuvaamaan.

Valokuvaajana haluan ikuistaa asiakkaiden elämässä tärkeitä hetkiä ja tapahtumia. Haluan luoda lämpimän ja ihmisläheisen tunnelman kuvauspaikalla.

Osaan löytää persoonallisuutesi parhaita puolia ja saan ne kuvissa esiin. Ennen kuvauksia autan valitsemaan kuvauspaikan tarpeittesi mukaan. Yhdessä suunnittelemme ja toteutamme juuri sinulle mieluiset valokuvat. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä tarpeitasi vastaava valokuvaus!